Nyt kun ulkona on ihan harmaata, lehdet tippunut puista ja
sataa vettä ja on märkää ja kylmää ja pimeetä, PIMEETÄ,
tuntuu siltä, että jotenkin nyt on sellanen olo, että kun vois nousta siivilleen,
niille metallisille, ja lähteä käyämään jossain.
Katselemassa, miltä aurinko näyttää.
Mulla on niin ikävä kesää.
Aurinko, lämpö, valo.
Mä kaipaan sitä kesän vapaata fiilistä.
Vaikka olikin töitä, ni silti oli vapaa.
Uni ja nukkuminen oli vähän vähemmällä arvostuksella.
Jotenkin on tosi vaikee hyväksyä, että syksy se on.
Vaikka syksyki, tai sen värit, jotain aivan upeeta. Mutta alkaa se väriaika olla ohi.
Tuntu, että kesällä oli paljon enemmän elossa.
Kahvilat, biitsikentät, piknikit, jokirannat, jäätelöt, uimarannat,
ja sama taas uudestaan.
Minä jopa uiskentelin kesällä.
Minä, joka ei oo kolmeen vuoteen ees heittäny talviturkkiaan.
Ja totesin, että ihan mukavaahan tuo on.
Miks lie lopettanu sen sillon joskus junnumpana.
Kesällä voi ihminen vaan olla. Nauttia.
Kesällä ihminen tuntee elävänsä.
Lämpiminä kesäiltoina ihminen tuntee olevansa onnellinen.
Suomen kesä. Minun kesä.
Tän pitäis ehkä olla oodi kesälle. tai jotain.
Mutta odotan siis jo ensikesää.
